Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminta on ollut yksi yhdistyksen toiminnan kantava voimavara sen perustamisesta alkaen. Yhdistyksen johtokunta on toiminut ja toimii täysin vapaaehtoistyön periaatteita noudattaen. Lukuisat Merikartanon hyväkuntoiset asukkaat tekevät vuosittain mittavan määrän vapaaehtoistyötä huolehtien Merikartanon talvipuutarhoista sisäpihan sekä piha-alueen viihtyisyydestä.

 

Merikartanossa toimii aktiivinen asukastoimikunta. Monet Merikartanon asukkaista osallistuvat tiiviisti yhteisöllisyyden kehittämiseen ja ylläpitämiseen sekä erilaisten retkien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Mittava osa tapahtumien ohjelmistosta toteutetaan eri eläkeläisjärjestöjen vapaaehtoistoimijoiden avulla.

 

Espoon Lähimmäispalveluyhdistys ry kuuluu Espoon vapaaehtoisverkostoon. Tällä hetkellä palvelutalossa työskentelee vapaaehtoisena kolme lähialueen senioria. Vapaaehtoisille on tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia toimia ikäihmisten parissa ja tuoda heille vaihtelua ja virkistystä arkeen.

 

Vapaaehtoisena voit olla esim.

 

  • kävelykaverina (ulkoilut ja kävelyt palvelutalon sisätiloissa sekä lähiympäristössä)
  • omatoimiryhmien ohjaajana
  • seurustelu- ja kävelykaverina dementiakoti Merihelmen asukkaille
  • kaverina kuntosalille tai lähiympäristön aktiviteetteihin (esim. uimahalli)
  • saattajana tai asiointiapuna (esim. ostokset, lääkärikäynnit)
  • lehtien ääneen lukijana (Helsingin Sanomat, muut lehdet) ryhmässä tai asukkaalle henkilökohtaisesti
  • kirjan ääneen lukijana
  • musiikkihetkissä laulamassa mukana tai laulattajana, säestäjänä
  • avustajana tapahtumisen järjestämisessä
  • mukana juhlalounailla
  • tietokoneen käytön opastajana
  • mukana pelien pelaamisessa
  • juttukaverina, muistellen ja keskustellen

 

Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta Merikartanossa ota yhteyttä. Yhteydenoton jälkeen varataan aika keskustelulle, jossa sovitaan vapaaehtoistoiminnan muoto. Yhdistys on vakuuttanut vapaaehtoisena toimivat.

 

Erja Alastalo

vapaaehtoistyön koordinaattori

p. 09 - 2606 4260, 040 - 4828 883

 

 
Kotisivujen suunnittelu Suunnittelutoimisto WDS